Molntjänstiä lähinaapurista – Azure tuli Ruotsiin

Julkisen pilven palveluiden maantieteellistä etäisyyttä tarkastellaan usein kahdesta eri näkökulmasta: tietojen hallinnollisen sijoittelun (data residency) ja toisaalta pääsyviiveiden (latency) kautta. Uusien palvelinkeskusten avaaminen muuttaa siten aina henkistä Azure-karttaa, ja kannustaa asiakkaita harkitsemaan suuntaansa: Roikkuako yhä Amsterdamissa tai Dublinissa, vai siirtyäkö Ruotsin mantereelle?

EU:ssa olemme kaikki samaa pataa

Ruotsin palvelinkeskus on Microsoftilta askel kohti Suomea, mutta rajojen sisällä ei vielä olla. Muut Pohjoismaat ovat jo paremmassa vaiheessa: Norjan ja Ruotsin keskukset ovat auki, ja Tanska on saamassa oman palvelinkeskuksensa lähiaikoina. Pieneen kateellisuuteen on syytä, varsinkin kun Googlen pilvi on ollut Haminassakin jo vuosia. Toki Suomestakin Microsoftin palvelinrautaa löytyy, ei vain yleiskäyttöistä Azurea – ainakaan siis vielä.

EU:n keskeinen vaikutus on kuitenkin siinä, että hallinnollisessa mielessä tietojen sijainnilla on vain harvoin väliä – siis niin kauan, kun pysytään ETA-alueen sisällä. Niinpä Amsterdamista muuttamisesta ei ole juuri hallinnollista hyötyä, eikä sieltä siitä syystä kannata kiirehtiä pois. Data residency -näkökulmasta seuraava näkyvä muutos onkin lähinnä EU Data Boundary for the Microsoft Cloud -hanke, jonka avulla Euroopassa ajetut Azure-palvelut saadaan kattavasti pysymään Euroopassa. Tämä vie henkilötietojen suojaa vielä askeleen pidemmälle, mutta vasta vuoden 2022 aikana.

Lähempi on parempi, mutta kuinka paljon?

Entä tiedonsiirron viive sitten? Megavoittoja ei ole luvassa, sillä Suomi on kaapeloitu Eurooppaan varsin laadukkaasti. Matka-aika Amsterdamin datakeskukseen (”West Europe”) on n. 25–30 millisekuntia, kun taas Ruotsiin pääsee n. 10 millisekunnissa. Irlantiin (”North Europe”) reissaa näinä aikoina n. 50 millisekuntia. Ero näyttää suurelta, mutta käytännön merkitys pienenee tyypillisessä datansiirrossa: esimerkiksi ison kuvan siirto nopeallakin yhteydellä saattaa vaatia parisataa millisekuntia, jolloin 15–20 millisekunnin vaikutus on kymmenen prosentin luokkaa koko siirtoajasta.

Latenssin vaikutus palveluiden käyttöön on hyvin riippuvainen työkuormasta. Isoja tiedostoja siirreltäessä ero kutistuu mitättömäksi, toisaalta vaikkapa virtuaalityöpöydissä millisekunnit vaikuttavat käyttökokemukseen herkemmin. Useammat pilven käyttökohteet – esimerkiksi verkkosivustot, integraatioalustat ja yleiset tietovarastot – sijoittuvat viiveherkkyydeltään johonkin näiden väliin.

Selvää kuitenkin on, että Ruotsi on havaittavasti nopeampi, ja joissain käyttötarkoituksissa tällä erolla voi olla jopa arvoa. Sattumaahan ei ole, että sisällönjakelun optimointiin suunnitellut CDN-alustat perustavat jakelupisteitä mahdollisimman lähelle kuluttajiaan. Azure-palvelinkeskusten yleistyminen mahdollistaa organisaation pilvipalveluiden sijainnin optimoinnin – jopa suhteellisen helposti, ainakin jos palveluiden käyttäjät ovat pääsääntöisesti yhdellä maantieteellisellä alueella.

Gävlen torilla on tavarasta pulaa

Ruotsin palvelinkeskuksen perustaminen on jännittävää siksikin, että sen läheisyyden takia tulee seurattua, miten uusi Azure-alue oikeastaan syntyy. Tämä voi ehkä yllättääkin – sitä nimittäin helposti kuvittelisi, että uusi datakeskus on aina saman tien valmis otettavaksi käyttöön. Näin harvoin kuitenkaan on, eikä Gävlessäkään ole vielä saatavilla kovin montaa Azuren tuotetta.

Käytännössä Gävle on valmis käyttöön, jos tarvitset virtuaalikoneita. Keveimmät abstraktiot niiden päälle löytyvät: Service Fabric, Kubernetes-klusterit ja Azure Batchin kaltaiset peruspalvelut. Toisaalta Functions, App Service, API Management ja moni muu peruspalvelu loistavat poissaololtaan. Tietovarastoista tarjolla on Storage Accountia ja Cosmos DB:tä, mutta SQL-kannoista saati Synapsesta on turha vielä haaveilla.

Ruotsin palveluluettelo antaa kyllä pieniä lupauksia tulevasta, mutta käytännössä vasta ensi vuoden ensimmäisellä kvartaalilla – skeptisesti todeten siis lähellä aprillipäivää, eikä silloinkaan vielä kovin paljoa. Niinpä mahdollista muuttoa Pohjoismaihin kannattaakin useimmiten tarkastella pidemmällä aikajänteellä, ja asettaa tähtäin esimerkiksi vuoden-parin päähän.

West ja North Europen (Amsterdamin ja Dublinin) palvelinkeskusten eduksi on jatkossakin sanottava, että mantereen päädatakeskuksina ne tulevat saamaan uudet ominaisuudet ensimmäisinä. Tämäkin on yksi suunnitteluperiaate: jos kaavailet eläväsi preview-palveluiden veitsenterällä, Ruotsin kaltaiset pienemmät palvelinkeskukset eivät välttämättä ole paras vaihtoehto. Aika toki näyttää, miten tasa-arvoiseksi ja ketteräksi Microsoftin julkaisupolitiikka ajan mittaan kehittyy.

Pilvimuuttoauton pakkaaminen ei ole ihan helppoa

Ottaen huomioon miten suoraviivaista Azure-ympäristöjen manipulointi yleensä on, monet järkyttyvät hahmottaessaan, miten haastavaa palvelinkeskuksesta toiseen siirtyminen on. Toisaalta kaikki riippuu perspektiivistä: jos infrastructure as code -skriptauksesi on sillä tasolla, että uudet ympäristöt syntyvät nappia painamalla ja muutamalla DNS-päivityksellä, muutto voi olla helppokin. Näin vain ei useimmiten ole, ja vähintään datan hallittu siirtäminen palvelinkeskuksesta toiseen voi osoittautua hermoja raastavan vaikeaksi ongelmaksi.

Azuressa ei varsinaista resurssitason siirtopalvelua ole: kerran vaikkapa Amsterdamiin luotu resurssi pysyy siellä maailman tappiin asti. Siirrossa avustamaan on tehty ilmainen Azure Resource Mover -palvelu, jonka tehtävänä on fasilitoida siirtymää. Eikä palvelu hullumpi olekaan, mutta odotukset on syytä asettaa oikein: työkalu itsekin lupaa huolehtia replikoinnista ”päivissä tai viikoissa kuukausien sijaan”. Mikään yön yli -siirtymä ei siis ole suunnitelmissa, optimistisimmissakaan käytännön tilanteissa.

Valitettavasti Resource Moverin käyttöarvoa leikkaa myös se, että sen tukemat resurssityypit ovat lähinnä virtuaalikoneita ja niihin liittyviä resursseja. Lisäksi SQL-tietokannat ovat tuettuja. Käytännössä useimpien PaaS-sovellusten hallitsijoiden on siis syytä suunnitella migraationsa uudelleenluonti- ja replikointiperiaatteiden varaan. Tällainen katarsis saattaa olla hyvästä oman Azure-ympäristön dokumentaation, selkeyden ja kustannustehokkuuden näkökulmasta, mutta erityisen halpaa ja helppoa se ei ole.

Den glider in, men inte nu

Azuren maantieteellinen laajeneminen on hyvästä, monellakin tavalla. Ruotsin palvelinkeskus on edelläkävijä vihreässä IT:ssä, ja sen käyttäminen johtanee pitkällä aikajänteellä myös matalampaan hiilijalanjälkeen. Latenssimielessä hyöty on numeerisesti selkeä, vaikkakaan ei jättimäisen suuri. Virtuaalikoneet näyttävät tällä hetkellä olevan Ruotsissa myös jonkin verran Amsterdamia halvempia, mutta ero vaihtelee konetyypistä riippuen välillä 0–20 %.

Kaikki mittarit viittaavat siihen suuntaan, että parissa vuodessa voi olla vaikea perustella sitä, miksi tavanomainen suomalainen yritys valitsisi Azure-kapasiteettinsa sijainniksi Amsterdamin. Uusien palveluiden nopea saatavuus ei ole useimmille Azuren käyttäjille kovin kriittistä (kuinka moni edes tarvitsee niitä uusimpia?), ja peruspalveluiden toimivuus ja tehokkuus on uusissa palvelinkeskuksissa joka tapauksessa hyvällä tasolla. Näistä näkökulmista kyse ei ole siitä, miksi ottaisi Ruotsin käyttöön, vaan siitä, miksi niin ei tekisi. Tällä hetkellä haasteena on ainoastaan se, ettei useimpia palveluita ole vielä saatavilla, jolloin pohjimmainen kysymys on ”milloin”.

Vanhoista palvelinkeskuksista Ruotsiin siirtymistä voi harkita, mutta siihen liittyvät reunaehdot on syytä selvittää huolella. Varsinkin reaaliaikaisesti käytössä olevat kriittiset järjestelmät voivat osoittautua työläiksi siirtää, ja joka tapauksessa tuotantoympäristöjen siirron suunnittelu vaatii huomattavan työmäärän. Siirtymän voi toki tehdä vain osittainkin, kunhan huomioi, että Euroopan palvelinkeskusten välinen liikenne verottaa kukkaroa 18 eurolla per teratavu. Useimmissa sovelluksissa tämäkään kustannus ei välttämättä ole kohtuuton, mutta kannattaa laskea ja suunnitella ennalta.

Kaipaatko apua Azure-ympäristöjesi hallinnassa tai Ruotsin ympäristön käyttöönotossa? Ota yhteyttä!